Y.S. Park

” ”Luo maailman parhaat työvälineet” on ollut tavoitteeni siitä päivästä lähtien, jolloin aloitin tuotteiden suunnittelun 1980-luvun alussa. Se ei ole koskaan muuttunut. NOPEUS, HELPPO ja TARKKA, ovat kolme ensisijaista seikkaa, jotka pidän aina mielessäni työvälineitä suunnitellessani. Kaikki työvälineemme on suunniteltu huolellisesti ja laadukkaasti, jotta jokainen voi luoda kampauksia helposti.” – Young Soo Park

Young Soo Park on syntynyt Tokiossa vuonna 1952. Hän on työskennellyt stylistina Lontoossa, Pariisissa ja Vancouverissa. Ranskassa hän on ollut mukana useissa hiusnäytöksissä. Hän avasi oman salonkinsa Y.S.PARK Co., Ltd.:n Daikanyamaan Tokioon vuonna 1980. Hän on työskentellyt Christian Diorin show’ssa, Tokyo Fashion Weekissä ja TV-ohjelmissa kampaajana ja meikkitaiteilijana. Hän on saanut parhaan kampaajan tittelin Patrick Lichfieldin dokumentoimassa ”Courvoisier Book of The BEST” -julkaisussa vuonna 1986. Hän on kehittänyt erilaisia ​​tuotteita, mukaan lukien hiuskosmetiikkaa ja hiusalan työvälineitä Y.S.PARK Professional Inc:n perustamisesta lähtien, joka perustettiin 1987.

Kinnunen Oy on Y.S.Park tuotteiden virallinen maahantuoja.

Tuotteet

Y.S.PARK on yksi maailman ainutlaatuisimmista yrityksistä, sillä he suunnittelevat ja valmistavat sekä hiuskosmetiikkaa että työvälineitä salonkeihin perustuen heidän omaan kokemukseen ja tarpeisiinsa työskennellessään samalla omassa salongissaan. Heidän ajatusmalli onkin, että käyttäjä on myös kehittäjä. Työvälineisiin on kehitelty työtä helpottavia ja nopeuttavia yksityiskohtia, ergonomiaa unohtamatta. Esimerkiksi kammoissa on sentin välein rei’ät, jotka auttavat tarkassa työskentelyssä ja konsultoinnissa. Kammat on valmistettu ultem muovista ja hiilikuidusta, joka tekee niistä kestäviä ja pitkäikäisiä, kammat myös kestävät lämpöä jopa
220 °C asti. Suurimassa osassa kampoja on myös yksi piikki madallettu, joka nopeuttaa osittamista. Lisää tuotteiden ominaisuuksista voit lukea tuotekohtaisilta sivuilta.

Takaisin ylös
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeet. Lisätietoja Tietosuojaseloste-sivulta.   Hyväksyn